Arkistot

Makaa tie, mannuille vie

Pyöräily sujuu mukavasti (66 km / 2:19 h) ja vihdoinkin pääsi vetämään lenkin “oikeilla” pyöräilyvaatteilla. Tosin paita oli vielä vain lyhythihainen.

Huomasin, että blogia tulee selvästi päiviteltyä liian harvoin, kun en enää muista edellisen kuukauden otsikoita. No, fiilis siis ainakaan ei ole tuolla välillä merkittävästi muuttunut, vaikka valonsäteet ja ladot vähän paikkaa onkin vaihtanut.

Pitkä talavi on loppu

Lepoviikon loppuun laitoin – osin lämpimän kevätpäivän motivoimana – “ekan pitkän (juoksu)lenkin puoleen vuoteen.” Lähdin liikkeelle varovaisen hiljaa ja puolimatkassa alkaneiden ongelmien takia jouduin hiljentämään vauhtia lopussa selvästi. Myös muutamassa kohdassa vielä viipyillyt lumi ja jää hieman hidasti vauhtia. Käsitän siis yhä vähemmän näitä nykyään tulevia lenkkivauhteja (20 km / 1:33 h)…

Vaikka kunto tuntuu hyvältä, kaikenlaista pikku(?)vaivaa tosiaan on taas ihan riittävästi. Akillesjänne jatkaa omaa oireiluaan ja koko vasen nilkka on ollut nyt vähän jäykkä ja kipeä. Pieni päänsärky ja vessahätä nyt menee siviilielämän piikkiin, mutta puolimatkassa luulin jo, että lenkki katkeaa siihen, kun eilenkin oireillut vasen takareisi uhkasi mennä rikki. Verenpurkaumilta kuitenkin vältyttiin ja vauhtia hiljentämällä(?) pääsin varovaisesti loppuun asti suhteellisen normaalisti askeltaen. Vaiva on kuitenkin sen luonteinen, että jotain täytyy tehdä. Rullahierontaa ja toiminnallista voimaharjoittelua (ylämäkijuoksu + suunnistus?) ajattelin kokeilla.

Solen ski

Palautteluviikko rakentui hieman toisin kuin olin suunnitellut, kun nyrjäytin vasemman nilkan melko pahasti heti sunnuntaina astuessani kauppamatkalla jalkakäytävällä olleen jääkuopan reunalle. Ilmeisesti ei osaa enää kävellä, kun on ollut monot jalassa 8 päivää..

No, tänään turvotus oli jo laskenut niin paljon, että mono mahtui jalkaan, joten huippukelille (yöpakkanen, aamuaurinko) oli pakko päästä pelloille aurinkoa ottamaan. Välipäivien innoittamana (no, kävin mä vähän uimassa..) hiihdin ensimmäistä kertaa 5 kierrosta (52 km / 2:47 h).

Hieman oli tekniikan kanssa ongelmia, kun nopealla pinnalla se oikean suksen tasapaino ei ole tarpeeksi hyvä, joten suksi helposti kanttasi ja tuli ärsyttäviä tyhjän raapimisia. Muuten tällainen viiden kympin lenkki tällaisella kelillä ei fyysisesti kovinkaan kummoinen suoritus ole.

Pitkää ja pientä

Ekat 5 km oli täydellistä, kengät istui kuin – hansikas. Sitten oikea pohje alkoi (tutussa paikassa) oireilla ja kiristyä ja kympin jälkeen myös kenkä alkoi hieman hiertää kantapäästä. Siihen olin tosin ehkä itse syyllinen, kun olin laittanut istuvuuden parantamiseksi kenkiin vanhat Niken pohjalliset.

Sunnuntaiaamun pitkä lenkki (20 km / 1:35 h) on kuitenkin melkoinen henkinen come back. :)

Jee

Jee. Kantapää hieman kipeytyy, mutta ei mitään vaarallista. 27 km / 2:08 h. Jee.

Idag 13 dagar kvak.

Solen tittar på er

Oikein mukava auringonottolenkki (V 47 km / 2:38 h) vielä maaliskuun loppuun. Uudesta takista huomasin yhden hyvän puolen, kun Paloheinässä oli väkeä enemmän kuin pipoja: sinistä takkia, punaista, mustaa, pinkkiä.. mutta toista samanväristä, kirkkaanvihreää takkia sai kyllä hakea (yhden suunnilleen samanvärisen näin)!

Otin taas loppuun kauden jo aika monennen kolmen kilsan nopolesin. Kivaa oli, mutta sauvoja ei kyllä jatkossa pidä laittaa enää takaisin käteen vauhdissa. Ensimmäinen onnistui hyvin, mutta toista laittaessani ensimmäinen sauva tökkäsi maahan, jonka jälkeen sauvaa pitelevä nyrkki pamahti leukaan aika kovaa. Siinä oli aika lähellä, että olisi jotakin hajonnut.

Rump

Istumisesta/juoksemisesta/perinteisen hiihdosta/punttisalista tullut vasemman pakaran/takareiden tulehdustila(?) paheni torstaina palloillessa, ja ihan selvästi nyt pitäisi välttää em. lajeja kunnes se alkaa olla oireeton. Tylsää.

Vapaan hiihdossa ei onneksi ongelmaa ole, ja tänään kävin nauttimassa vapaapäivästä kaikessa rauhassa (41 km / 2:40 h).

Gul o vit

Vasen pohje kestää lenkkivauhtia noin tunnin, sitten se alkaa kiristyä ja mm. ylämäissä joutuu hieman varomaan ponnistusta. Harmi, kun olisi ollut kiva juosta vähän pidempäänkin (27 km / 2:09 h). Kelikin oli mukava, kun välillä satoi räntää ja välillä paistoi aurinko. :)

Tulipas hyvää musiikkia!